Niin, milloin minusta tuli kani ihminen? Ehkä silloin kun taloomme yhtenä kauniina iltana saapui kaksi syötävän suloista kani vauvaa. Toinen itseasiassa oli parin päivän vierailulla ja jatkoi pian matkaansa kohti Mikkeliä. En voi uskoa, että hetken harkitsin vakavissani kanin ottamista, mutta tulin yön jälkeen järkiini. Onneksi.. Mutta pakkohan sen on myöntää, on ne aika hellyyttäviä otuksia.
Harmaan jänötytyn elämää voi seurata siskoni blogin puolella.
Back to business ->
Sunnuntaina oltiin taas hallilla treenaamassa pitkästä aikaa. Otin Nallenkin mukaan ja mentiin tarkoituksella vähän aikaisemmin että ehdin senkin kanssa treenata. Sain siis vihdoinkin sen avaimen halliin, huippua!
Radalta oli joku viisas ilmeisesti pöllinyt numerot kokonaan, mutta hätä ei ole tämän näköinen, kehitin aivan oman radan ja jos saan itse sanoa niin melko hyvän sellaisen! :D Ongelma kohdathan tuon kanssa on keinun ja puomin erottaminen toisistaan ja kepit. Ensin kontakti ongelma, radalla oli siis molemmat ensin puomi ja sitten keinu. Puomille mentäessä hieman katseli että kumpis tämä nyt sitten onkaan, mutta nopeasti tajusi. Keinulle mentäessä ei epäröinyt niin paljon ja ei näyttänyt säikähtävän kiikkaamista, mikä on hyvä myös puomin kannalta, koska jos ei jännitä keinua, ei ole syytä jännittää puomia, loogista? Aloitettiin uudestaan paria estettä ennen puomia ja haettiin samalla vähän vauhtia. Nyt meni jo hyvää vauhtia puomille ja sen jälkeen keinullakaan ei epäröinyt.
Keppien kanssa oli enemmän ongelmia kuin koskaan.. Huoh. Tuli vähän sellainen olo, että ihan sama, jätän koko homman tähän mutta pari toistoa tehtiin kumminkin. Kokeilin vauhdin saamiseksi etupalkkaa, mutta ei toiminut toivotulla tavalla, karkaa kesken tekemisen hakemaan palkan ja tietenkään ei ollut ketään vahtimassa namia kun ei ollut ohjaajaa. Muuten meni _todella_ hitaasti tuskin kävelyvauhtia nopeammin ja monta kertaa meinasi jättää tekemisen kokonaan kesken, seisoi vaan ja katsoi tylsistyneenä. Saatiin kuitenkin pari siedettävää suoritusta ja lopetettiin siihen.
Viideltä saapui ohjaaja ja Nalle pääsi odottelemaan boksiin. Tunsin pientä ylpeyttä kun ohjaaja sitten laittoi numerot radalle ja se muistutti todella paljon oma keksimääni rataa. :D Ei mitään kummia ohjauskiemuroita, mitä nyt pari valssia sinne tänne. Saatiin Hukan (minun) keppiongelmat kuntoon, vaikka ne ei vakavia ollutkaan mutta ero on selkeästi huomattavissa ja suunta on todella paljon parempaan päin! Itse en siihen ollut kiinnittänyt paljon huomiota, mutta ensimmäisen "kepit" käskyn jälkeen alan kehumaan koiraa tyyliin, hyvin hienosti mennään mennään. Tämähän tietysti vain sotki koiraa joka ei muutenkaan ole niin varma kepeillä. Vaihdettiin siis kannustus kepitkepitkepitkepit- hokemaan ja tuli niin mahtavia kepityksiä, etten uskonut sen olevan mahdollistakaan. Loppurata oli helppo, puomin pysähtymiset on aivan mahtavat vieläkin ja se jopa pysyy siinä niin kauan että saa luvan jatkaa. Aalla tässä on kuitenkin hieman ongelmia, lasku on ilmeisesti niin jyrkkä ettei ehdi pysähtyä, tai unohtaa sen. Tähän tarvitaan siis paljon lisätreeniä. Minun valssauksen ajoituksetkin saatiin kuntoon, kiitokset hyvin tarkalle ohjaajalle.
Olen myös yrittänyt saada toko ryhmäpaikkaa MAHille, mutta nyt se on vielä kiinni siitä mihin ryhmään mahdollisesti päästäisiin. Meidän tasoiset ryhmät on molemmat keskiviikkona ja toinen alkaa 18.00 ja toinen 19.00. Mäntyharjun peräkylästä Mikkeliin on kuitenkin niin pitkä matka, että seitsemältä alkava on ehkä vähän liian myöhäinen, joten odotellaan suostuuko kukaan vaihtamaan myöhempään ryhmään jotta meille vapautuisi kuuden ryhmässä paikka. Olisin ikionnellinen ja enemmän kuin kiitollinen jos joku vaan suostuisi vaihtamaan ryhmää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti