Niin kauan kuin niitä kesti.. Joka tapauksessa, tässä muutama ihana talvinen kuva lisää! Vaikka lumet suli tänään pois, joulu tuli jo marraskuussa. Pitkään kaukaisena haaveena ollut Canonin 70-200 f2.8 objektiivi oli Rajalassa käytettynä ja huomattavasti halvempana kuin uutena. Tilaisuus, jota ei voi millään missata. Hetkeäkään en ole tätä päätöstä katunut. Ihana piirtojälki, koirien perässä pysyvä nopea tarkennus ja tarpeeksi valovoimaa halleissa kuvaamiseen.. Mitä muuta voi objektiivilta toivoa? En millään malttaisi odottaa, että tätä ihanuutta pääsee testaamaan joulukuun Messarissa.. Mutta nyt tähän väliin niitä lumikuvia, seuraava postaus jotakin hieman erilaista, onhan se sentään 50. postaus.
Tuntuu jotenkin uskomattomalta, että tuolla ulkona on oikeasti lunta. Eikä edes mitenkään vähän, vaan ainakin kymmenisen senttiä. Siltikin, mukavampaa kuin hangessa rämpiminen on istua sisällä viltin alla katsomassa takassa loimuavia tulia glögimuki kädessä. Eipä tässä muuta, koeviikkoa innolla odotellessa ja biologian kokeeseen lukiessa..
Hain kesällä MAH:in valmennuksiin ja onnistuttiin niihin pääsemään. Valmennuksia on nyt ollut neljä ja jonkinlaista kehitystä on jo näkyvissä. Ensin havaittiin kyseisissä valmennuksissa Hukan vauhtiongelmat, joista oli kyllä esimakua näkyvissä jo kisoissakin ja muutamissa treeneissä. Saatiin vaikka mitä ohjeita ja niitä parhaamme mukaan noudatettiin ja hieman sovellettiin. Ongelmana näytti olevan myös Kelmi. Hukalla ja Kelmillä on alusta asti ollut paljon riitoja valta-asemasta ja vieläkin näyttää olevan epäselvää kumpi on "pomo". Yksinkertaisesti Hukka ei pitänyt siitä, että Kelmi oli mukana hallilla, ihan vain sosiaalistumassa. Tämä ongelma näyttää menneen ohi ja ollaan myös keksitty millä sitä vauhtia saadaan lisää.
Toinen selkeä edistysaskel on omassa ohjaamisessani. Videolta katsottuna näyttää omaan silmään ainakin paljon selkeämmältä ja luontevammalta kuin aikaisemmin. Myöskin Hukan ohjattavuus on parantunut jonkin verran, jossain kohtaa olimme eri mieltä siitä, pitääkö putkeen mennä ensimmäisellä vai kymmenennellä käskyllä sen jälkeen kun seisotaan yhdessä putken suuta tuijottamassa. Hyvin lyhyesti yleistettynä, tähän asti meille on ollut suuresti hyötyä kyseisistä valmennuksista.
Sitten itse valmennuksiin. Ensimmäinen valmennus oli 22.8 ja rata näytti tältä:
Täyttä juoksemista siis. Koira osasi oikein hyvin, kunhan ensin saatiin fokusta hieman enemmän eteen, aluksi kun tykkäsi suorilla katsella minua ja kyseli mihin ollaan menossa. Sen jälkeen sai ohjaaja monta kertaa kuulla, kuinka tarvitsee oikeasti juosta. Voisin sanoa, että jos olisi ollut samanlainen hoputtaja koulun sadan metrin juoksussa ja cooperin testissä, olisi tullut paljon paremmat tulokset. Puomille meneminen lopussa tuotti vaikeuksia minulle, että voikin olla vaikeaa muistaa tehdä se valssi sinne.. Mutta, video puhukoon puolestaan ;)
Seuraava valmennus 5.9 ja tämän näköinen rata:
Videota ei tältä kertaa saatu. Rata meni oikein hyvin, paria ohjausta hiottiin paremmaksi ja nätimmäksi. 1-2 esteiden ohjaus ei jostain syystä suostunut menemään päähän, jäin liian kauaksi kakkos esteestä, jolloin koira kaarratti kauheasti ja aikaa meni paljon. Tästä selvittiin parilla toistolla, kun ensin kokeiltiin myös se, mitä tapahtuu jos on liian lähellä kakkos estettä. Kasi putkeen oli yllättävän vaikea saada Hukkaa irtoamaan ja tässä kohtaa seisoimme yhdessä putken suulla käymässä tahtojen taistoa, mennäänkö sinne putkeen vai ei. 13-14 siirtyminen suoraan sanottuna jännitti hieman, huonolla tuurilla koira irtoaisi kasiputken toiseen päähän. Tätä ei kuitenkaan tapahtunut ja oikein hienosti löydettiin oikea putki. Puomin ja A:n kontaktit pääsivät tällä kertaa tarkkaan läpikäymiseen.
3.10 seuraava valmennus ja tällaista rataa tällä kertaa
Tältä kertaa videotakin löytyy. Masokistisia piirteitä itsestäni löydettyäni päätin valita mustat numerot, eli sen aavistuksen haastavamman radan. 7-8 välinen ohjaus oli hieman hakusessa, oli yllättävän vaikea ajoittaa ohjaus oikeaan kohtaan ja sylkkäriä ei olla paljon tehty ja sitä sitten harjoiteltiin. Videolla näkyy koko nollarata veto, jolla hyppäsi sekä puomin ja A:n kontaktit.. Puomin kontaktien syynäys myös videolla ja A:n kontakteja harjoiteltiin myös paljon. Muuten ei oikeastaan ollut suurempia ongelmia radan ohjauksen kanssa. Irtosi vitoselle hyvin ja 12-15 välit meni myös todella sujuvasti. Hankaluuksia tuottanut kohta ehkä tuo puomin jälkeinen elämä. 18 esteellä en muistanut tarpeeksi aikaisin kertoa koiralle minne suuntaan ollaan menossa ja hyppäsi melko pitkälle ennen kuin tajusi minne mennään.
Sunnuntaina 8.11 viimeinen valmennus tämän vuoden puolella. Keväällä sitten toiset neljä.
Jälleen kaksi vaihtoehtoa, joista jälleen valitsin haastavamman. Videota ei jälleen ole, mutta ehkä pärjätään ilman sitäkin. Hankaluuksia tuotti kutoselle tehtävä sylkkäri, sen jälkeen piti ollakin täysiä juoksemassa koiran kanssa kilpaa, että kerkeää kepeille ohjautkseen. Jäin keppien oikealle puolelle ja sylkkäri kympille. Sen jälkeen oikeastaan loppuun asti sujui hyvin, ohjaaja tosin voisi muistaa lähetyksissä katsoa tarpeeksi pitkään, että huomaa koiran lukinneen esteen.. Puomin kontaktit todella hyvät, vaikka jätin koiran yksinään tekemään, ehtiäkseni ajoissa taas kepeille ohjaukseen. Siinäkin taas sitä kärsivällisyyttä haettiin.. Kannattaa muistaa odottaa, että koira kääntyy toiseen väliin ennen kuin itse kääntyy. Jaloissa tuntuu oikein mukavalta, juostiin monen monta kertaa 5-9 väliä ennen kuin saatiin se kunnolla sujumaan. Varsinkin suoran putken juokseminen kilpaa koiran kanssa oli oikein mukavaa..
Kelmi pääsi myös kokeilemaan miten kivaa agility on. Tehtiin kyseiseltä radalta 1-5 pätkää, missä menikin aikaa ja ohjaajan hermoja koeteltiin moneen otteeseen.. Pieni mudi tajuaa heti mistä on kyse ja kaikki on niin superihanaamahtavaakivaa, ettei raukka parka meinaa pysyä nahoissaan. Tästä seuraa hyppimis-, riekkumis-, haukkumis- ja puremishepuli, joka ei ota loppuakseen. Ja siinä sitä sitten seisotaan kuin patsas ja odotetaan, että koira tajuaa, ettei mitään tapahdu ennen kuin se rauhoittuu ja päättää kuunnella. Toinen vaikeus itselle on ohjaamisessa se, että kun koira kieltäytyy hyppäämästä, pitää todellakin jähmettyä paikalleen ja odottaa koiran hyppäävän. Tässä tulee menemään vielä monen monta miljoonaa kertaa hermot, mutta ilmeisesti kaikki parhaat on vaikeita. Mutta kyllä siitä tulee aivan upea koira kunhan päästään yhteisymmärrykseen asioista.
Meidän suuri ja rakas eläinperhe kasvoi tänään yhdellä jäsenellä.
Keskiviikkona kävimme Pertunmaalla Hsesyn löytöeläintalolla katsomassa kissoja, erityisesti pentuja. Tämä noin 12 viikkoinen ihanuus sieltä valiutui varmaan melkein kahdenkymmenen kissanpennun seasta. Tosiaan tänään haettiin pieni kisuli poika kotiin. Todella utelias tapaus, vaikka uusi paikka luonnollisestikin jännittää melkoisen paljon. Nyt jo muutaman tunnin kotiuduttuaan siskoni huoneessa, alkoi kehrätäkin. Pikku herra saa näillä näkymin nimekseen Jerry, voi kuitenkin olla, että tämä tulee vielä muuttumaan. Täällä blogin puolella varmaankin tulee esiintymään kerran jos toisenkin, sen verran sydämen sulattava tapaus on.
Jerry tuli eläintalolle yhdessä viiden(?) sisaruksensa ja äitinsä kanssa. Kaikki olivat "villikissoja" mutta kissojen löytäjä oli ihastunut juuri tähän tapaukseen ja käsitellyt, silitellyt yms. sitä jo ennen eläintalolle viemistä ja nimennyt sen Nyttyräksi. Kuulemma eläintalolle viemisen jälkeenkin oli kysellyt kisulin kuulumisia. Nyyti olisi minun mielestäni ollut aivan ihana nimi pikkuiselle, onhan se tuollainen pieni säälittävä pallero vielä, mutta sisko ei tähän suostunut, hänelle kun kissa oikeasti tuli. Katsotaan nyt säilyykö nimi Jerrynä, vai mitä tapahtuu. Pikkukisulilta ja koirilta hyvät yöt! <3
Syksyhän ainakin täällä meillä päin oli ja meni, mutta sehän ei estä päivittämästä ulkoasua syksyiseksi, kerta lunta ei ole tiedossa vielä pitkään aikaan. Tänä syksynä reipastuin ja räpsin melkoisen määrän ihania syksykuvia, joista enemmän on nähtävillä kuvasivuilla, mutta tähän nyt muutama oma suosikkini.
Koirillahan tosiaan oli hienot uudet Hurtan pyöröhihnat, kunnes nämä päätyivät Kelmin hampaisiin. Kelmin oma hihna on melkein poikki, ensimmäisen käyttö kerran jälkeen siis täysin kelvoton.. Hukan hihnassa on mukavat hampaan jäljet, mutta vielä toistaiseksi kestää käyttöä. Nyt haaveissa Kelmille Hurtan uudesta mallistosta keltainen pyöröhihna ja tietysti samanvärinen panta ja valjaatkin olisivat aika ihanat..
Lause jota joutui useamminkin toistelemaan itselleen viikon aikana.
Hiljaisuutta jälleen blogin puolella, mah:in valmennuksista on luvassa isompaa postausta, kunhan aikaa syvälliseen kirjoittamiseen löytyy, videot on kuitenkin jo pätkitty ja muokattu. Tällä kertaa hiljaisuus johtuu lähinnä ajan puutteesta, koulu vie todella suuren osan ajasta ja omat harrastukset. Toiseksi, syysloma vietettiin Teneriffalla. Kuvia kertyi enemmän kuin tarpeeksi ja viimein nämä on saatu muokattua.
Lento Tenerifalle lähti aikaisin sunnuntai aamuna ja perillä oltiin paikallista aikaa noin kahdeltatoista. Kuusi tuntisen lennon jälkeen vielä tunnin bussimatka, jonka aikana opas selitti moneen kertaan kuullut turvallisuus ohjeet ja muita pieniä vinkkejä. Hotellille pääsyn jälkeen syötiin hotellin omassa ravintolassa ja suunnattiin uima-altaalle aurinkoa ottamaan. Illalla suoritettiin pakolliset kauppaostokset ja käytiin syömässä ihanassa ravintolassa.
Tosiaan, kaupunkina saaren pohjois puolella sijaitseva Puerto de la Cruz. Käveltiin viikon aikana _paljon_ ja se tuntui jaloissa mukavasti. Maasto ei nimittäin todellakaan ollut tasaisin mahdollinen. Hotellilta lähtiessä vaihtoehtona oli joko alaspäin lähtevät 200 rappuiset portaat tai jyrkkä ylämäki. Mikäs siinä, kyllähän ne portaat keyvesti alas menee, mutta takaisin tullessa onkin sitten aivan toinen juttu. Viikko kului todella nopeasti, shoppailtiin, käveltiin, uitiin meressä, otettiin aurinkoa, käveltiin hieman lisää.. Äidin puolelta oli muutama sukulainen mukana ja he vuokrasivat auton kahdeksi viikoksi ja muistaakseni torstaina ajoimme tulivuori Teidelle. Ihan ylös asti ei päästy, sillä tuuli oli niin kova, että hissi oli suljettu kokonaan. Pysähdyttiin pienen matkan päässä tästä yhden hotellin kahvilaan, jonka vieressä sijaitsevat Apinoiden Planeetta elokuvista tutut kivipaadet. Muut jäivät vielä istumaan kahvilaan kun minä taas sinkoilin innoissani kameran kanssa paikasta toiseen. Tämän jälkeen ajettiin pikkiriikkistä ja mutkittelevaa vuoristotietä pitkin pieneen Mascan kylään.
Perjantaina kävimme Loro Parquessa, joka on yksi Kanariansaarten suosituimpia nähtävyyksiä. Vaikka siellä ollaan käyty kolme kertaa, ei siihen kyllästy ikinä. Eläintarhat ovat aina olleet minulle hyvin vaikea moraalinen kysymys ja tässä tapauksessa se on vielä vaikeampaa. Puisto on todella suuri ja sen kiertämiseen menee helposti koko päivä. Eläimiä löytyy hämähäkeistä miekkavalaisiin ja delfiini- miekkavalas- ja merileijona näytökset ovat aivan upeita. Lisäksi puistoon on rakennettu erillinen talo pigviineille, jossa pigviinit ovat todellakin luonnollisessa ympäristössään. Niin luonnollisessa kuin rakentalmalla siitä saa. "Pingvinaariossa" sataa lunta ja veden lisäksi pigviineillä on kallioita ja jäävuoria joilla kiipeillä. Tästä päästään siihen moraaliseen kysymykseen; onko eläintarhat hyväksyttäviä? Loro Parkissa eläimille on järjestetty aivan hulppeat asuintilat ja ne näyttävät todellakin olevan luonnollisessa ympäristössään. Silti tietenkin eläimet olisivat onnellisempia luonnossa vapaina. Kuitenkin henkilökohtaisesti pidän eläintarhoista, kunhan eläimillä oikeasti on hyvät oltavat ja ne näyttävät häkeissään onnellisilta. Nämä kriteerit Loro Park todellakin täyttää. Silti tämä on hyvin ristiriitainen kysymys, enkä vieläkään osaa asettua kummallekaan kannalle.
Niin kiva kuin reissu olikin, on todella mukava olla kotona. Lisää kuvia löytyy kuvasivuiltani.
