Yleensä kun ostaa koiran, olettaa saavansa yhden. Niin luulin minäkin. Nyt kuitenkin huomaan olleeni täysin väärässä. Yhden koiran sijaan sain Kelmiä ostaessani kolme, yhdessä koirassa onkin kolme koiraa. Tähän ei ihan joka päivä törmää. Ei tässä sinänsä valittamista, mutta muutama luonteenpiirre olisi vähemmän ilman näitä kahta ylimääräistä ilmaiskappaletta.
Tässä ihanin koira näistä kolmesta. Hän on nimeltään SisäKelmi. SisäKelmi on oikea pieni enkeli. Todella miellyttämisenhaluinen ja seurallinen. Hakeutuu aina ihmisten läheisyyteen ja mieluisin nukkumisasento on kainalossani, pää poskeni vieressä. Hän on myös erittäin huomionhakuinen. Huomiota haetaan mitä erikoisemmin keinoin. Päästelemällä erinäisiä ääniä, jotka muistuttavat enemmän kissaa tai oravaa kuin koiraa. Toinen suosiossa oleva keino on kuonolla pohkeiden ja reisien tökkiminen. Tätä käytetään erityisesti kun laitan housuja tai sukkia jalkaan. Seurallisuus näkyy eniten siinä, ettei minnekään pääse ilman koiraa. Tyyppi nukkuu sängyllä oikein tyytyväisenä, mutta kun näytän minkäänlaista merkkiä toiseen paikkaan siirtymisestä, koira on sekunnissa hereillä ja valmiina toimintaan. "Hei mihin sä meet?? Mä tuun mukaan!!" Ja joka paikkaan seurataan uskollisesti aivan kannoilla. Vessaankin olisi tulossa, jos vain pääsisi. Parasta seuraa kylminä talvipäivinä kun maataan viltin alla ja katsotaan telkkarista jotakin sarjaa maratonina.
This picture says it all.. Tämä kaveri tässä on UlkoKelmi. RIP rauhalliset ja rentouttavat metsälenkit. Nämä ovat täysin pois suljettu vaihtoehto kun UlkoKelmi on maisemissa. Ulos päästessään tyypiltä katoaa korvat aivan totaalisen kokonaan. "Ei korvia, ei korvia, ei häntää laisinkaan.." sopii paremmin kuin uskottekaan tähän koiraan. Haukkumisen määrä on käsittämätön. Jos sitä nyt edes voi haukkumiseksi kutsua. Koira kiljuu kuin syötävä sika ja juoksee kuin päätön kana. Kaikki komennukset näyttää menevän toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Olettaen tietysti, että edes niitä kuulee oman kiljumisensa yli. Pahimpina vikoina toisten koirien paimennus. Ja tätähän ollaan harjoiteltu, ihan oikeasti, toooooooodella paljon. Ei vaikutusta. Kun koira ei kuule eikä nää, ei voi mitään järjellistä aivotoimintaa odottaakaan. Lenkillä muutaman kerran tyypin totaalinen alistaminen on välttämätöntä. Tämän jälkeen viisi minuuttia luimistelee sivulla ja sitten aivot nollautuvat. Sitten ei enää muistakaan, että ei saanut paimentaa koiria, eikä varsinkaan enää kuuntele. Toivottavasti osoittautuu ohimeneväksi murkkuiän vaiheeksi, joka on tyypillä aika voimakkaasti esillä.
Viimeisenä, muttei suinkaan vähäisimpänä, tämä hullunkiilto silmissä juokseva kaveri on AgilityKelmi. Tosiaan, hullunkiilto silmissä mennään ja se syttyy välittömästi halliin tullessa, aivan viimeistään esteitä nähdessä. Ja sitten kun päästään vapaaksi juoksentelemaan esteiden väliin, voi sitä riemun määrää! Putket ovat tietenkin aivan upeeta mahtavaa ihanaa. Tähän niitä kuuluisia pinkkejä yksisarvisia ja sateenkaaria. Sitten kun yritetään aloitella oikeasti treenaaman ajatuksen kanssa, koiran aivot naksahtavat agility asentoon. Tämän jälkeen ei paluuta ole. Korvat toimii, toisin kuin UlkoKelmin kanssa. Siihen se sitten jääkin. Ohjausta ei kuunnella, ei käskyjä vaan juostaan kiljuen lähimpään putkeen ja saatetaan matkalla hypätä muutama este. Kun yrittää kertoa että, hei tehtäiskö näin, haukkuminen yltyy ja mukaan tulee ylös-alas pomppinen ja hihojen näykkiminen. Onneksi tätä ollaan saatu hyvin jo kuriin, korvien ja aivojen välinen viestintäkin näyttää parantuneen. Ohjaukseen tulee jo huomattavasti paremmin, mutta tekemistä tässä on. Valittaa ei kuitenkaan voi, minulle luvattiin haastetta ja sitä sain. Koko rahalla.
Mitään en kuitenkaan tästä tyypistä muuttaisi. Näistä kolmesta eri koirasta muodostuu suuresti rakastamani Kelmi, jota en vaihtaisi mihinkään. Kaikillahan sanotaan olevan se "elämänsä koira". Tämä on ehdottomasti minun! <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti