Nyt en voi ainakaan valittaa ajan puutteesta vaan kirjoittamisen vähyydestä, tai no ehkä tällä viikolla se ajan puutekin astui takaisin kuvioihin kun on taas koulua. Oltiin siis syyslomalla vko 43 ja viime viikon olin TETissä. Ja ehkä mahtavin TET paikka ikinä on, mikäs muukaan kuin eläinlääkäri!
No, suurin osa viikosta oli tietysti siivoamista ja järjestelyä. Niin paljon neuloja ja eriliaisia lääkkeitä.. Tietysti kaapeissa oli myös kaikkea todella outoa tavaraa, kuten laboratorion kaapissa kynsilakkapullo? Tietysti oli myös todella paljon kivoja kokemuksia, sain aina seurata eläinten tutkimuksia ja leikkauksia. Yksi eläinlääkäreistä myös opetti miten laitetaan eläimelle lihasrelaksantti lihakseen ja herätyspiikki nahan alle.
Vietettiin siis Hukan kanssa viikko "kaupungissa", jos Mäntyharjun keskustaa voi siksi edes kutsua.. Hukalle kuitenkin erinomainen harjoitus hihnassa kävelyyn ja muiden koirien ohittamiseen. Tosin ohittaminen ei ollut ihan ohittamista, koska päästin sen tekemään tuttavuutta melkein kaikkien kanssa, vaikkakin sosiaalistamis aika on jo kaukana takana, saattaahan se silti vielä oppia?
Ensimmäinen lenkki meni kyllä täysin päin peetä. Koira vain haisteli uusia hajuja, eikä kuunnellut sanaakaan mitä sanoin sille. Loput lenkit menetteli, nähtiin jopa yllättävän monta koiraa matkalla, joten ehkä se jännitys tästä lieventyy. Ja kuvissahan Hukalla on ne kauan odotetut, hienot uudet valjaat.
Lauantaina käytiin hautausmaalla hetkeä hämärän tulon jälkeen ja sittenkin meinasi olla liian pimeää kuvaamiselle, jopa 1.8 valovoimaisella. Ihmeellistä, kuinka jouluinen olo tuosta käynnistä tuli. Hautausmaat pimeällä on vaan niin kauniita. <3
Loppuun siis "kotistudiossa" otettu kuva Hukasta. Studiohan on lähinnä huoneeni harmaa seinä, kattovalot ja yöpöydän lamppu kohdevalona :D
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti